Yhteenveto saalis- ja toimintapalautteista ja riistahavainnoista

Toiminta- ja saalispalautetta kerättiin jäsenistöltä vuoden 2024 osalta heti vuoden vaihduttua ja vastausprosentti kasvoi edelleen aikaisemmasta – nyt yllettiin 2023 ja vastauksiakin tuli mukavasti, enemmän kuin edellisvuonna. Vastausprosentiksi saatiin 72 % (edellinen 61 %), eli 48 jäsentä vastasi kyselyyn – kiitos kaikille vastanneille! Alla muutamia poimintoja.

Riistanhoitotoimenpiteitä raportoi noin joka kolmas vastanneista ja tehtävälista piti sisällään pienriistan, vesilintujen ja kyyhkyjen ruokintaa riistapelloilla ja ruokintapaikoilla, telkän ja koskelon pönttöjen tekoa ja kunnossapitoa, useita nuolukiviä ja pienpetopyyntiä sekä minkki- että supiloukuilla.

Pienpetojen pyyntimäärät seuran alueella vuonna 2024:

Metsästysaktiivisuus oli edelleen hivenen kohonnut edellisvuodesta ja erälle oli ehtinyt lähes neljä viidestä jäsenestä ja saalistakin oli saanut puolet metsällä käyneistä.

Riistaeläinten saalismäärissä oli hieman vaihtelua edellisvuoteen. Sorsasaalis oli edellisvuoden tasolla, mutta muissa vesilinnuissa saalismäärä oli edellisvuosia alhaisempi. Metsäkanalintusaaliissa näkyi positiivisia merkkejä ja edellisvuosia vahvemmasta lintukannasta kertoivat myös havainnot. Toki teerikiintiötä myös nostettiin yhdellä linnulla per jäsen, mutta jos ei ole riistaa metsässä niin ei ole myöskään saalista. Tarkemmat tiedot alla:

Havaintoja riistakannan tilasta saatiin jälleen paljon ja niiden pohjalta tehty yhteenvetotaulukko alla. Taulukkoon on pyritty koostamaan keskiarvo havainnoista, sillä yksittäisistä lajeista saattoi olla keskenään ristiriitaisiakin havaintojakin, mutta päälinjat havainnoista on tähän summeerattu.

Riistakolmion laskennat kesällä ja talvella olivat suunnitelmissa, mutta talvilaskentaa yritettiin pariinkin otteeseen, mutta olosuhteet olivat todella haastavat joten se jäi välistä ja kesällä ei saatu täyttä miehitystä laskennan tekemiseen, mutta 4 hengen voimin tehdyn laskennan tuloksia pidettiin arvossaan ja suuntaa-antavina.

Talvilaskenta 2025 järjestetään 28.2.2025, joten hetimiten on erinomainen mahdollisuus päästä mukaan tekemiseen – ilmoittautumiset suoraan Heikkisen Jannelle. Jannen yhteystiedot löytyy seuran kotisivuilta ja tapahtumakalenterin kolmiolaskennan tapahtumasta.

Suurkiitokset kaikille havaintoja ja palautteita antaneille. Nämä ovat arvokkaita tietoja joiden pohjalta riistanhoitoa ja metsästystä saadaan seuran alueella voidaan suunnitella.

Vastaa

Your email address will not be published.